Taas on se aika, kun kevät ja kevätkauden lukuisat juhlat tekevät tuloaan, halusi sitä tai ei. Lumien sulaessa syvenevät äitien, isien, isovanhempien, ja kummien kulmarypyt sitä mukaa mitä lähemmäs hiipivät koulujen päättäjäiset ja teinien valmistujaiset. Kuinka monille nämä glitterin ja sokerin kuorruttamat juhlasesongit sukulaisvierailuineen, väkinäisine hymyineen ja hikikarpaloin maustettuine voileipäkakkuineen ovatkaan kiusallista pakkopullaa, josta selviytyminen vaatii pitkää pinnaa ja luovaa ongelmanratkaisukykyä. Näitä tulevia antikliimakseja ennakoiden olen jakanut sukulaiset kolmeen ryhmään: ylläreihin, vevoihin, ja epsuihin. Näiden ryhmien syvempi tarkastelu auttaa, jos nyt ei täysin ymmärtämään, niin ainakin löytämään kiusallisista tilanteista pisaran verran enemmän huumoria.
Yllätysvierailuilla ihmisiä kiusaavat yltiösosiaaliset sukuriipat aiheuttavat etenkin juhannuksen tienoilla sukulaisilleen päänvaivaa ilmestymällä kutsumatta kesämökin oven taakse, eikä heistä pääse eroon kuin saunottamalla, syöttämällä, ja yövyttämällä vähintään yhdeksi yöksi ellei peräti koko keskikesän juhlaksi. Yltiösosiaalinen sukuriippa eli tuttavien kesken ylläri kuljettaa mukanaan anteeksipyytelevää puolisoa, jonka häpeily on niin vaivaannuttavaa, että häntä kohtaan tuntee hiljaista myötätuntoa. Uskonnollisen kasvatuksen saaneet yllärit ovat kovia sikiämään, mutta yltiösosiaalisuus ei välttämättä periydy jälkikasvulle, sillä osa yltiösosiaalisten sukuriippojen lapsista traumatisoituu vanhempiensa tunkeilusta niin pahoin, että tuntee varttuessaan syvää inhoa sukulaisvierailuja kohtaan.
Jokavuotisia sukutapaamisia järjestävät velvollisuudentuntoiset sukuriipat eli vevot kiusaavat sukulaisiaan turhilla kissanristiäisillä ja tarjoutuvat auliisti järjestämään siskojen, veljentyttöjen, enojen, pikkuserkkujen tai serkun isäpuolen isänpuoleisen tädin tyttären lapsen ristiäisiä ihan vain velvollisuudentunnosta ja siksi, ettei sitä kukaan muukaan tekisi. Sosiaalisen ulkokuoren alla elää kuitenkin vaatimaton ja ujo erakko, jonka heikko stressinsietokyky ilmenee hermostuneisuutena ja sairasteluna. Vevon väsähtäessä esiin nousee marttyyri, joka ei anna kenenkään unohtaa miten suuri työ juhlajärjestelyissä oli, kuinka monta unetonta yötä yksinkertaisen mansikkakakun valmistaminen saattoikaan vaatia, ja miten kipeästi pikku cocktail-tikkujen näpertäminen vihloi kihdin kiusaamaa peukaloa. Voisi kuvitella, että velvollisuudentuntoiset sukuriipat tuntisivat sieluntoveruutta yltiösosiaalisten sukuriippojen kanssa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka vevot järjestävät juhlia, he eivät missään nimessä nauti siitä, eivätkä suurin surminkaan tahdo riesakseen aina iloista ja tunkeilevaa ylläriä!
Epäsosiaalisia sukuriippoja on Suomessa runsaasti, mutta aina epäsosiaalisen sukuriipan läheisyydessä ei arvaa, että kyseessä on sukuriippojen haaraan kuuluvasta, suhteellisen rasittavasta ihmisryhmästä. Sukuriippa harvoin itse ymmärtää olevansa riippa, mutta epäsosiaalisen sukuriipan eli epsun ydinongelma on juuri tuon seikan syvä sisäistäminen. Usein draamakuningattaren elkeitä omaava epsu voi kuvitella, ettei hänestä ole edes riipaksi, eihän jatkuva sukuhässäköistä pois jääminen voi häiritä ketään. Tämä ei ole totta. Epäsosiaalisen riipan merkitys on suuri, onhan hän kaikessa surkeudessaan juuri se, joka saa kaikki muut näyttämään hyvältä. Oli sitten kyse nelikymppisestä aikamiespojasta, joka vaivautuneena peittelee tuskanhien kalttaamia kasvojaan ja kertoo töksähtäviä vitsejä salatakseen kiusaantumistaan, tai lapsettomasta vanhasta piiasta, joka ei vielä kolmekymppisenäkään ole löytänyt miestä, saavat epsujen paniikin kirvoittamat harhautusyritykset niin groteskeja piirteitä, että niistä sukujuhlat muistetaan vielä kymmenen vuoden päästäkin. Silmiinpistävä hiusväri, luotaantyöntävä silmämeikki, uusi (käytetty) Mersu, sukupuolenvaihdosleikkaus tai tekaistu suolistosairaus, mikä tahansa käy, kunhan kenellekään ei tule mieleen kysyä epsun työtilanteesta tai edellisen sukukokouksen tiimellyksessä hätäpäissään keksitystä olemattomasta tyttöystävästä.
Epäsosiaalinen sukuriippa aiheuttaa rasitteen haraamalla vastaan jok’ikinen kerta, kun pitäisi ulkoutua ihmisten ilmoille. Pahimmillaan houkuttelun saa aloittaa jo vuosi ennen H-hetkeä, eikä se ole helppoa, koska epsun esiin houkuttelu vaatii laajamittaista ja pitkäjänteistä väsytystaistelua. Epäsosiaalinen sukuriippa on herkkä luonnonoikku, jota on syytä kohdella kuin kukkaa kämmenellä, sillä pelästyessään epsu pakenee vuokrayksiöönsä, ei vastaa puhelimeen, pitää verhot tiukasti suljettuina, ja kieltäytyy avaamasta ovea kylään pyrkiville sukulaisille. Mielensä pahoittanut epsu on menetetty epsu, sillä sukujuhlien silmätikuksi raahattuna hän vain jurpottaa yrmeänä huoneen perimmäisessä nurkassa kädessään kahvikuppi ja sukulaisen lähestyessä suuhun hakeutuva korppu.
